torstai 5. huhtikuuta 2018

Villatakki ja Suomen kevät



Tätä villatakkia oli ilo neuloa. Mitään mutkia ei matkassa ollut, mikä on kohtalaisen harvinaista. En tiedä johtuuko se keskittymiskyvyn puutteesta, ymmärryksestä vai ihan vain taitojen puutteesta, mutta yleensä onnistun aina jotain sähläämään. Melko poikkeuksellisesti siis tämän villatakin tekeminen sujui kuin tanssi. No ei nyt ehkä ihan, mutta melkein.
Kuvissa villatakin lisäksi Suomen kevät, sellaisena kuin se täälläpäin esiintyi muutama päivä sitten.




Villatakki on Dropsin mallistosta, Summer leaves cardigan nimeltään. Ylhäältä alas neulottu, joten ei saumojen ompelua, mikä jaksaa aina ilahduttaa tällaista onnetonta saumojen ompelijaa. Dropsin sivuilta löytyy myös ohjeet samaan sarjaan kuuluviin puseroon ja toppiin.




Otin senkin riskin, että vaihdoin ohjeessa olevan langan toiseen. Vaihto kannatti, ainakin omasta mielestäni. Käytin Hjertegarnin Organic Trioa, jossa on merinoa, puuvillaa ja silkkiä. Tykkäsin neuloa ja villatakista tuli kesäisen kevyt. Tosin vielä ei ole tietoa, miten lanka käytössä käyttäytyy. 
Lankaa kului M-kokoon reilut 4 kerää eli ehkä noin 230 g. Organic Triossa on muuten aivan ihanat värit. Oli vaikea pysytellä harmaassa, jolle nyt oli tilausta. Toisaalta onneksi väri oli mielessä valmiina, muuten valinta olisikin ollut lievästi sanottuna vaikea. Pari kerää liilanpunaista nappasin tosin mukaan ihan vain varalle.




Yhden valmiin villasukankin olen saanut aikaiseksi. Yhden siksi, että ruskea lanka loppui kesken. Lähdin jo langanhakureissullekin, mutta eipä oikeaa sävyä ollut edes kaupassa. No, nyt kuulemma olisi, jos vain ehtisi hakea.
Narvik -sukkienkin ohje löytyy Dropsilta. Palaan näihin myöhemmin, kunhan saan sukalle parin aikaiseksi.




Tällä hetkellä tekeillä on myös lyhythihainen pusero Blend Bamboosta ja aina ei homma todellakaan suju kuin tanssi. Yksinkertaisen mallinkin kanssa voi joutua yllättäviin vaikeuksiin, mutta niistä lisää tuonnempana. Josko kehtaan edes kertoa…




Pattern: Summer leaves cardigan by Drops
Yarn: Hjertegarn Organic Trio (merino, cotton and silk)

This cardigan was such a joy to knit. Lovely seamless top down pattern. 
Photos above, you can also see spring in Finland a few days back.

I´m knitting Narvik socks at the moment. Unfortunately, I ran out of yarn.




Loppuun vielä vähän pääsiäismuisteloita..

I know Easter has passed …



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti