keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Tonttuilua, osa 1



Tällä hetkellä täällä (arvaan, että monissa muissakin kodeissa) neulotaan vinhaa vauhtia pukinkonttiin. Lähinnä sukkia, ainakin täällä. Tai no, vauhtia saisi olla enemmänkin, varsinkin kun lähtö vähän myöhästyi. Siirryin jo paksumpiin lankoihinkin, että tulosta syntyisi tehokkaammin.




Joulupukin apurin täytyy tietysti osata pitää salaisuuksia, mutta nämä sukat voin täällä huoletta vilauttaa. Sukat paketoidaan äidilleni, joka tuskin eksyy tänne blogimaailmaan. Vaikka eipä näissä mitään ihmeellistä ole. Lankana on Regian 6-säkeinen, joka oli sitten niin mukavaa ja nopeaa neulottavaa. 150 gramman kerästä jäi vielä kivasti jäljelle, joten palaan langan pariin joskus myöhemmin. Pitäisi vain keksi, mihin sitä yhdistäisi, kokonaisiin sukkiin jämä ei tietenkään enää riitä. 

Sukat ovat ihan perusmallia ja kokoa n. 38. Väri sopii mielestäni hyvin saajalleen ja tykkään siitä kyllä itsekin. Luonnonvalon puute saa sukat näyttämään ehkä pikkuisen tummemmilta kuin todellisuudessa ovat. 

Tällä hetkellä puikoilla on sukkia suvun miehille. Vain parit puuttuu.




Onpa täällä tehty muutakin, kuin neulottu sukkia. Tampereen messuilla näimme helmitähtiä useammallakin osastolla ja pakkohan niitä oli itsekin päästä näpräämään. Vanhemman tyttären kanssa näitä väsäsimme ja kunhan vain ehtisi, niin olisi kiva tehdä vielä ihan valkoisiakin. Kaikki hienoimmat ovat tietysti tyttären tekemiä, joka on askarteluihmisiä.




Like many other knitters I´m busy knitting for christmas at the moment. These socks are made for my mother. Don´t worry, the secret is safe :) My mom won`t visit the blogland. 
I used Regia 6-ply multi-colored yarn. The yarn worked up quickly and I think my mom will like the colors as much as I do.
Now I´ve got men`s socks on my needles. Two socks done, two more to go.

My elder daughter and I did some crafting last week. The most beautiful stars are made by my daughter, obviously.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti