lauantai 28. lokakuuta 2017

Keskeneräisten sukkien armada



Hei, pitkästä aikaa. On ollut kaikenlaisia kiireitä viime viikot. Työt, kotityöt, pihatyöt ja lapset (isoja jo, mutta silti). Vaikka en tänne ole ehtinyt tarinoimaan, niin puikkoja olen silti heilutellut ahkerasti aina tilaisuuden tullen, hartiaseudun mielestä jo ihan liikaakin. Eikä koskaan ole tietenkään niin kiire, ettei jossain välissä olisi ehtinyt lankakaupassakin piipahtamaan, ihan vain pikaisesti, ihan vain muutaman sukkalankakerän verran.

Tällä hetkellä käsissäni on keskeneräisten sukkien armada ja suunnitteilla noin miljoona seuraavaa. Joulukin lähestyy, joten pukinkonttiinkin olisi tarkoitus ehtiä vielä jotain tekemään.


Ahkerimmin olen tällä viikolla edistänyt Sadepäivän sukkia. Yksi on valmiina, toinen tekeillä. Sain ykskaks jonkunlaisen päähänpinttymän Niina Laitisen suunnittelemista sukista. Ensin ajattelin neuloa Finlandiat näin juhlavuoden kunniaksi, kanervansävyisinä tosin. Sellaisille olisi ollut suorastaan tilausta. Päädyin lopulta kuitenkin paksumpiin Sadepäivän sukkiin. Langat oli sopivasti valmiina, Norski-lapasista jääneet. Mätsäävät sitten yhteen lapasten kanssa. Näissä Sadepäivän sukissa pomppivat  siis ruskeat sadepisarat sinisten sijasta. Valmistuvatpa nopeammin myös nämä paksummat versiot, kun on kaikenlaista muutakin jonoksi asti. Sitäpaitsi ohje, hyvin selkeä sellainen, löytyi kätevästi Unelmien Käsityöt -lehdestä.



Muitakin toistaiseksi parittomia sukkia talosta löytyy. Joululahjaksi teen monivärisestä Maija Space -langasta Hermione`s everyday -sukkia. Jotenkin vain häiritsee tuo langan värien muotoutuminen laikuiksi. Lanka taitaisi sopia parhaiten esim. kirjoneuleisiin, yhdistettynä muihin väreihin, ainakin sukissa siis.

Kolmannet keskeneräiset sukat, nuo harmaat, ovat niin ikään pukinkonttiin menossa. Tosin vähän mietin vielä niidenkin kohtaloa.





Niistä suunnitelmista vielä. Ruskean monisävyisestä Stepistä (näkyy yllä olevassa kuvassa) ja ruskeasta Arwetasta ajattelin neuloa ohuet polvisukat, ilman mitään krumeluureja. Vanilla Woolin Eukalyptukset houkuttavat myös. Ne tekisin ehdottomasti jostain hempeästä luonnonläheisestä väristä. Kunhan ehdin…


I´ve been very busy last few weeks with work, housework, gardening etc. Nevertheless, not too busy for knitting a little bit or making a quick visit to the local yarn shop. 

I´ve been knitting socks recently. The pile of unfinished socks is growing.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti