lauantai 2. syyskuuta 2017

Pikkusukkaset



Nämä pikkusukkaset ovat olleet valmiina jo jonkin aikaa. Enpä vain ole aiemmin ehtinyt niistä tänne tarinoimaan. Pengoin kesän ajan unholassa olleita sukkalanganjämiä ja löysin pieniä ja vähän isompia nöttösiä harmaata, valkoista ja vaalenpunertavaa Maijaa. Tarkoitus oli tehdä jämistä sukat nuoremmalle tyttärelle. Sukat hän saikin, mutta ei ihan pelkästään jämistä, harmaata pääväriä piti hakea yksi kerä lisää. Vähän muutakin tuli ostettua samalla lankauppareissulla, myönnettävä on. Mukaan lähti mm. ihanan värisiä Fröya-sukkalankoja. Ovatkin ihan uusi tuttavuus.




Mitään varsinaista ohjetta en noudattanut, vaan yritin kehitellä sukat saajan mieltymysten mukaan. Harmaata, simppeliä ja jotain pientä jujua. Ja matalat varret. Tuloksena syntyivät nämä Harmonia-sukkaset, kokoa 38. Nämä saivat siis muutaman mutkan kautta oikein työnimenkin.



                                     


Varsinaisten ohjeiden kirjoittaminen ei ole oikein alaani, mutta kaikessa lyhykäisyydessään tein sukat näin:

- Varressa on 56 silmukkaa. Yhden nurjan valkoisen kerroksen jälkeen 1 o 1 n -joustinta, jossa nurjat silmukat on tehty    valkoisella ja oikeat harmaalla. Varren pituus on 3 cm.

- Kantapää on vahvennettu ja tehty 28:lla silmukalla. Sivusta poimittu 14 + 1 silmukkaa.

- Kiilakavennuksissa on lisätty jokaisen kavennuskerroksen jälkeen välikerrosten määrää. (Eli kavennus, välikerros, kavennus, 2 välikerrosta, kavennus, 3 välikerrosta jne). 

- 3. kiilakavennuskerroksen jälkeen 10 krs (n. 3,5 cm) pystyraidoitusta; joka toinen s harmaalla, joka toinen v.punaisella. Jotta raidoitus ei sotkeutunut, kavennusten kohdalla tarvittaessa 2 s peräkkäin harmaalla.

- Raidoituksen jälkeen 7 cm harmaata, jonka jälkeen 8 krs (n. 3 cm) valk/harmaa pystyraidoitusta.

- Lopuksi nauhakavennukset 

Tässäpä tällainen lyhennetty pikaversio. Lankana siis Gjestalin Maija ja kolmosen puikot.

Seuraavaksi laitoin puikoille kaikkea muuta kuin harmaata harmoniaa. Tästä väripläjäyksestä lisää toivon mukaan jo aivan lähipäivinä.




I knitted footies, ankle socks or how do you call them. These Harmonia-socks are made  for my younger daughter. She likes her socks to be grey and simple. I didn´t have any specific pattern so this is kind of my own design. As you can see I even named them :)

Now I´ve got something more colorful on my needles for a change. More about this project in a few days.







                                               
 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti