perjantai 2. kesäkuuta 2017

Spring Lane -peitto



Tämä Spring Lane crochet-along projekti alkoi maaliskuun alussa. Peitto on ihka ensimmäinen crochet-along projektini tai ylipäätään yhtään mikään along, johon osallistun. Ensimmäiset johtolangat olivat sen verran nopeatekoisia, että ehdin aina hyvin valmiiksi viikon aikana. Jossain vaiheessa tahti selvästi kiristyi ja tuli vähän kiire. Lopussa vähän sähläsin, kun halusin pysyä edes suurinpiirtein aikataulussa ja saada peittoni valmiiksi. Sähläämisesta seurasi edellisessäkin postauksessa mainittua purkamista. Noh, loppu hyvin, kaikki hyvin. Tässä se nyt on valmiina ja hauskaa oli. Lukuunottamatta sitä purkamista.




Lankana on siis Drops loves you 8 -puuvillalankaa, ja väritkin pitkälti samat kuin ohjeessa. Valkoisen värin vaihdoin vaaleanharmaaseen ja kanervan tummanharmaaseen. Jälkimmäistä vähän mietin, olisin ehkä ottanut jonkun keskiharmaan tai kokonaan eri värin, mutta värivalikoima on kyseisellä langalla sen verran suppea, että näillä mentiin. Jälkikäteen en ole valintojani alkanut vatvomaan ja aikalailla sellaiselta peitto näyttää, kuin oli tarkoituskin. Harmaata ja pastellia.
Viime päivinä olen viihdyttänyt naapureita sinkoilemalla pitkin pihoja peitto kainalossa. Olen  yrittänyt saada kelvollisia kuvia nopeasti vaihtelevissa olosuhteissa (sadetta, myrskyä, hämärää, liian kirkasta…). Sää on vaihdellut välillä nopeammin, kuin tämä kuvaaja on ehtinyt kipittää.




My very first crochet-along project Spring Lane -blanket is ready. I used Drops loves you 8 cotton yarn. It was quite easy to choose the colours although I wasn´t sure about the dark grey.  But I think the colours turned out to be just fine including the dark grey one.
I had some difficulties to take photos of the blanket because of the weather. It has been storm, rain, cold or suddenly too bright sunshine etc. here in Southern Finland. And the weather changes so quickly. I ran around the garden with my blanket many times trying to be quick enough. I can almost see my neighbours laughing. I am so waiting for a proper summer to get here.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti