sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Liliopsida



Tämä Liliopsida -huivi valmistui jo jokin aikaa sitten. Lankana on Lang Jawoll Magic. Malli on mielestäni kaunis ja ohjeestakin selvisin ihan kunnialla, mutta lankavalintaa olisi voinut ehkä vielä miettiä tarkemmin. Jawoll Magicia oli mukava neuloa ja värityskin on omiin tarkoitusperiini ihan hyvä, mutta kun mokoma on vähän kutittavaa sorttia tällaisen herkkähipiäisen kaulalla. No, ehkä se siitä vähän pehmenee käytössä. Langassa ei siis sinänsä ole mitään vikaa, vaan vika taitaa olla käyttäjässä. 
Jawoll Magic on peräisin viime kesäiseltä lomareissulta. Muu perhe odotteli kiltisti toisaalla lankakauppaan eksynyttä äitiä, joten nappasin langan aika vauhdikkaasti itselleni matkatuliaisiksi. Ihan hyvä huivihan langasta tulikin, pienestä karheudesta huolimatta. Huivin värisävyt näyttävät muuten ihan erilaisille eri valaistuksissa, eikä vain kuvissa vaan ihan muutenkin. Ainahan valon määrä ja laatu vaikuttavat, mutta nyt tuntuu vaikuttavan erityisen paljon tai ehkä vain kuvittelen.




Tällä hetkellä käsityörintamalla vallitsee jonkinlainen ylitarjontatila. Monenlaista työtä on kesken ja monenlaista on suunnitteilla. Suurimman osan käytettävissä olevasta käsityöajasta vie vielä hetken Spring Lane CAL -peitto. Jäin vähän jälkeen aikatauluista viime metreillä, mutta kovasti täällä sinnitellään, jotta työ valmistuisi lähiviikkoina. Ja kun vähän hosuu, niin mokaa. Joten purkamiseltakaan en ole välttynyt.




I knitted the Liliopsida shawl a while ago using Lang Jawoll Magic yarn. I like the pattern but the yarn is a little bit itchy against the skin on the neck. 

Right now I´m working hard to get my Spring Lane Cal blanket ready. I´m a little behind schedule.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti