lauantai 1. huhtikuuta 2017

Helmineulenuttu





Tämän Helmineulenutun, tuttavallisemmin lörpäkkeen, juuret juontavat viime syksyyn ja Tampereen kädentaitomessuille. Menin messuille muistilappu kourassa, tarkoitus oli tehdä vain hyvin harkittuja, etukäteen suunniteltuja lankaostoksia. Suunnitelma ei onnistunut. Bongasin Lankavan myyjän päällä kyseisen Helmineulenutun ja ymmärsin samantien tarvitsevani juuri sellaisen. Ostin siis langat (Alize angora gold simli) hetken näennäisen harkinnan jälkeen ja ohje löytyi täältä. Lanka ei ole oikeastaan ollenkaan sellaista, johon yleensä haksahdan, (akrylli/mohair/villa) ja vähän kimallettakin löytyy. Niinpä vaan silti kävi, että langat lähtivät mukaan ja lörpäke valmistui melko sukkelaan kunhan ensin alkuun pääsin. Ohje oli tosi helppo, sellainen sopiva telkkarin katselu käsityö. 



                        


Itseasiassa messuilta ei tainnut lähteä mukaan juuri mitään, mitä tarkoitus oli. Pussillisen kaikenlaisia muita lankoja  sen sijaan raahasin kotiin. Ei silti, että katuisin, kaikki tuli tarpeeseen. Tarve vain tulee ehkä joskus myöhemmin.

I finished my Helmineulenuttu a while ago. This moss stitch cardigan was easy enough to knit while watching TV. It´s always good to have one of those projects don't you think? The free pattern is here (in Finnish) and here (in Swedish). I used the suggested yarn (Alize angora gold simli).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti